Yleisurheilun seurasiirrot vuodeksi 2012

Yleisurheilun seurasiirrot vuodeksi 2012

Suomen Urheiluliiton järjestövaliokunta on vahvistanut yleisurheilijoiden seurasiirrot vuodeksi 2012. Eniten vahvistuvat  Esbo Idrottsförening ja Turun Urheiluliitto, joka saa riveihinsä mm. junioreiden Euroopan mestarin Nooralotta Nezirin Porin Yleisurheilusta.



Yhteensä 78 urheilijaa vaihtaa uuteen seuraan. Lisäksi 16 ulkomaalaiselle urheilijalle myönnetään Suomen mestaruuskilpailuiden ja piirinmestaruuskilpailuiden edustusoikeudet.

Turun Urheiluliittoon kovia nimiä

100 metrin aitajuoksun junioreiden Euroopan mestari Nooralotta Neziri siirtyy Porin Yleisurheilusta Turun Urheiluliittoon. Myös viime kesänä Toukokuun kympillä huippuajan 27.41,33 juossut Lewis Korir vahvistaa Turun Urheiluliittoa Kalevan kisoissa.

Muita uusia turkulaisvahvistuksia ovat mm. estejuoksun maaotteluedustaja Rami Tuokko Naantalin Löylystä ja seiväshypyssä Euroopan nuoriso-olympiafestivaalin hopeamitalin saavuttanut Reetta Hämäläinen Lahden Ahkerasta.

Esbo IF saa vahvistuksia Lohjalta

Lohjalaisen Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden parhaimmisto siirtyy Esbo Idrottsföreningiin. Heidän joukossaan ovat mm. nuori aitajuoksijalupaus Oskari Mörö ja come-backin tehnyt kokenut pikajuoksujen Suomen mestari Nipa Tran.

Esbo IF:n punapaitaa edustavat ensi kesänä myös kahdeksaa metriä tavoitteleva pituushyppääjä Mikko Kivinen Lohtajan Veikoista ja seitsenottelun kolminkertainen Suomen mestari Sanna Saarman Leppävaaran Sisusta.

Jyväskylän Kenttäurheilijoihin siirtyvät Kokkolan Veikoista viime kesän nopeimman suomalaisajan naisten 100 metrillä juossut Hanna-Maari Latvala sekä moukarinheiton maajoukkue-edustaja Johanna Salmela.

Viipurin Urheilijoihin vaihtavat kolmiloikan maaotteluedustajat Teija Hannila ja Mikael Inkeroinen Leppävaaran Sisusta sekä Essi Lindgren Oulun Pyrinnöstä. Kävelyn Suomen mestari Anne Halkivaha siirtyy Oripään Vesasta Turun Weikkoihin.

Virta vie pääkaupunkiseudulle

Virta vie urheilijoita pääkaupunkiseudulle. Suurin määrä kahdeksan urheilijaa muuttaa Esbo IF:iin. Helsinkiläisseuroista Helsingin Kisa-Veikot ja Viipurin Urheilijat saavat kumpikin kuusi sekä Helsingin IFK viisi uutta urheilijaa.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolista seuroista eniten vahvistuu Turun Urheiluliitto, johon muuttaa kuusi uutta urheilijaa. Vaasan Tovereihin liittyy viisi uutta maahanmuuttajataustaista urheilijaa, joille on myönnetty SM- ja pm-oikeudet.


Seurasiirrot vuodeksi 2012:

(Urheilijan nimen jäljessä on ensin hänen vanha seuransa ja sen jälkeen uusi.)

Aaltonen Sanna Lahden Ahkera - HIFK-friidrott.

Aarnivala Ville Nokian Urheilijat - Tampereen Pyrintö.

Chukwuma Wilma Lahden Ahkera - Helsingin Kisa-Veikot.

Haapala Eero Jalasjärven Jalas - Ikaalisten Urheilijat.

Halkivaha Anne Oripään Vesa - Turun Weikot Yleisurheilu.

Halonen Johanna Alatornion Pirkat - Porvoon Urheilijat.

Hannila Teija Leppävaaran Sisu - Viipurin Urheilijat.

Hanninen Ville-Veikko Riihimäen Kisko - Janakkalan Jana.

Harju Janne Leppävaaran Sisu - Viipurin Urheilijat.

Heikura Ida Helsingin Kisa-Veikot - Jyväskylän Kenttäurheilijat.

Heinonen Juho Tampereen Pyrintö - Teivo Stayers.

Huhtala Pasi Tampereen Pyrintö - Teivo Stayers.

Hämäläinen Reetta Lahden Ahkera - Turun Urheiluliitto.

Inkeroinen Mikael Leppävaaran Sisu - Viipurin Urheilijat.

Jokela Juha Raahen Vesa - Oulun Pyrintö.

Jokela Marko Kauhajoen Karhu - Kristiinan Urheilijat.

Juntunen Jouko Tampereen Pyrintö - Kuopion Reipas.

Jyry Annika Kenttäurheilijat -58 - Espoon Tapiot.

Jämsä Hanna Kannuksen Ura - Toholammin Urheilijat.

Järvelä Juha Vetelin Urheilijat - Sjundeå Idrottsförening.

Kansanaho Eetu Länsi-Uudenmaan Urheilijat - Esbo IF.

Kivinen Mikko Lohtajan Veikot - Esbo IF.

Kiviniemi Ville Sotkamon Jymy - Kuopion Reipas.

Kohonen Reetta Porin Yleisurheilu - Noormarkun Nopsa.

Kontro Hilkka Helsingin Jyry - Helsingin Kisa-Veikot.

Korjansalo Elina Kankaanpään seudun Leisku - Tampereen Pyrintö.

Kukkonen Alina Oulun Pyrintö - Helsingin Kisa-Veikot.

Laaksonen Eemeli Mellilän Huovit - Kosken Kaiku.

Lattunen Aliisa Oriveden Ponnistus - Tampereen Pyrintö.

Latvala Hanna-Maari Kokkolan Veikot - Jyväskylän Kenttäurheilijat.

Lempinen Jenna Kuivasjärven Aura - Porvoon Urheilijat.

Leponiemi Klaara Viialan Valtti - Lempäälän Kisa.

Leppänen Heikki Kivijärven Kivekkäät - Esbo IF.

Liljeroth Viljam ÅIFK Friidrott - Esbo IF.

Lindgren Essi Oulun Pyrintö - Viipurin Urheilijat.

Lindholm Yvonne Pargas Idrottsförening - HIFK-friidrott.

Lindstedt Leevi Hollolan Urheilijat -46 - Nurmijärven Yleisurheilu

Luukkainen Annika Punkaharjun Urheilijat - Savonlinnan Riento.

Marjeta Jonathan Kälviän Tarmo - Lappajärven Veikot.

Marttila Jarmo Kokkolan Veikot - Kälviän Tarmo.

Marttila Tuomo Kokkolan Veikot - Kälviän Tarmo.

Miettinen Emilia Alatornion Pirkat - Veitsiluodon Kisaveikot.

Mikkola Aino Leppävirran Viri - Kuopion Reipas.

Mitts Fredrik Vasa Idrottssällskap - IF Kraft.

Mustonen Kukka-Maaria Helsingin Jyry - Kenttäurheilijat -58.

Myllymäki Linda Espoon Tapiot - Viipurin Urheilijat.

Mäkelä Alma-Sofia Keravan Urheilijat - Kenttäurheilijat -58.

Mäkinen Ilari Nurmijärven Yleisurheilu - HIFK-friidrott.

Mörö Oskari Länsi-Uudenmaan Urheilijat - Esbo IF.

Neziri Nooralotta Porin Yleisurheilu - Turun Urheiluliitto.

Nikkilä Arttu Tampereen urheilijat -38 - Ikaalisten Urheilijat.

Nissinen Harri Imatran Urheilijat - Joensuun Kataja.

Nurme Kaisa Porvoon Urheilijat - Lahden Ahkera.

Paananen Mikko Pielaveden Sampo - Iisalmen Visa.

Porkka Ilari Karhulan Urheilijat - Viipurin Urheilijat.

Rannikko Olli Seinäjoen Seudun Urheilijat - IF Länken.

Rapeli Domina Vahdon Tuisku - Ruskon Yritys.

Reuna Mikael Hämeenlinnan Tarmo - Janakkalan Jana.

Rossi Jenni Joutsan Pommi - Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

Saarman Sanna Leppävaaran Sisu - Esbo IF.

Salmela Jatta Kokkolan Veikot - Vasa IS.

Salmela Johanna Kokkolan Veikot - Jyväskylän Kenttäurheilijat.

Schönberg Hilma Kuivasjärven Aura - Porvoon Urheilijat.

Seitsonen Stina Liedon Parma - Raision Kuula.

Sjölind Daniel Esbo IF - IF Åsarna.

Sjöstedt Åsa Nurmijärven Yleisurheilu - HIFK-friidrott.

Suomalainen Erno Heinäveden Yleisurheilijat - Joensuun Kataja.

Suomalainen Sari Leppävaaran Sisu - Kenttäurheilijat -58.

Särkelä Juha Hangon Hyrskyt - Oulun Pyrintö.

Taba Nicolas Seinäjoen Seudun Urheilijat - Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

Tran Nghi Länsi-Uudenmaan Urheilijat - Esbo IF.

Tuokko Rami Naantalin Löyly - Turun Urheiluliitto.

Uutela Julia Helsingin Kisa-Veikot - Tapanilan Erä.

Valtonen Riku Hausjärven Urheilijat - Helsingin Kisa-Veikot.

Veikkolainen Joonas Tamperen Pyrintö - Helsingin Kisa-Veikot.

Viitanen Eevi Turun Urheiluliitto - Ruskon Yritys.

Virkkala Joni Kokkolan Veikot - Gamlakarleby Idrottsförening.

Vuoristo Teemu Länsi-Uudenmaan Urheilijat - Esbo IF.


Ulkomaalaisten urheilijoiden SM- ja pm-kilpailuiden oikeudet:

Abdullahi, Aadan Mohiadin - Vaasan Toverit.

Birhane, Merhawai Vaasan Toverit.

Brickhill-Jones, David Seinäjoen Seudun Urheilijat.

Gurchenkova, Natalia IF Länken.

Haas, Eleriin Kristiinan Urheilijat.

Hamran, Daniel Vaasan Toverit.

Korir, Lewis Turun Urheiluliitto.

Mahacha, Maizinya Helsingin Kisa-Veikot.

Mahamed, Abdullahi Suonenjoen Vasama.

Motasher, Muhaimen IF Länken.

Ngadiman, Muhamad Porin Yleisurheilu.

Njehia, Nahashon Huri Ilmajoen Kisailijat.

Podlesny, Michal Ilmajoen Kisailijat.

Rotich, Willy Turun Urheiluliitto.

Shirshikar, Abhijit Helsingin Tarmo.

Tefera, Tsegaye Worku Vaasan Toverit.

SUL
  • If Vahinkovakuutus Oy