Elisa Leinonen aitoo kohti kansainvälistä kärkeä - KOTIMAANKATSAUS 31.1.

Elisa Leinonen aitoo kohti kansainvälistä kärkeä - KOTIMAANKATSAUS 31.1.

Kajaanin Kipinän Elisa Leinonen rikkoi yllättäen Tampereella Pirkkahallin kansallisissa kilpailuissa Nooralotta Nezirin tämän kauden kärkiajan naisten 60 metrin aitajuoksussa ajalla 8,25.



Leinonen jäi vain 0,07 sekuntia Istanbulissa järjestettävien sisäratojen MM-kilpailuiden tulosrajasta. Hän on lähimmäksi MM-rajaa tällä kaudella yltänyt suomalaisurheilija kaikki miesten ja naisten lajit huomioon ottaen.

Suomen kaikkien aikojen tilastossakin Leinonen nousi jo viidennelle tilalle. Toiseksi hänen jälkeensä aitoi vaikean viime kesän jälkeen uudelleen kuntoutunut Tampereen Pyrinnön Lotta Harala ajalla 8,51.

25-vuotias Leinonen voitti viime kesänä ensimmäisen Suomen mestaruutensa ja valittiin vuoden poliisiurheilijaksi. Hän on kainuulaisen Paltamon Urheilijoiden kasvatti, joka on viime vuosina harjoitellut ilman henkilökohtaista valmentajaa.

Leinonen voitti Pirkkahallissa myös aidattoman 60 metrin juoksun saavuttaen tässäkin lajissa uuden ennätyksensä 7,68. Vielä vuosi sitten hänen ennätyksensä 60 metrillä oli 7,79 ja 60 metrin aitajuoksussa 8,42.


Jussi Heikkilä ja Noora Toivo aitoivat kärkitulokset

Miesten ja naisten 300 metrin aitajuoksut olivat erittäin hyvätasoiset. Mainioissa kilpailuissa 11 miestä ja 11 naista rikkoi SM-kilpailuiden tulosrajan, mikä on kauden suurin määrä minkään lajin yksittäisessä kilpailussa.

Viipurin Urheilijoiden Jussi Heikkilä voitti miesten 300 metrin aitajuoksun kauden kärkiajalla 37,20. Viime vuosien paras 400 metrin aiturimme oli viimeksi kilpaillut hallikaudella tässä lajissa jo seitsemän vuotta sitten.

Toiseksi juoksi Helsingin IFK:n maahanmuuttajaurheilija Don-Zheni Ekoebve. 19-vuotias lahjakkuus jätti taakseen maajoukkuemiehet Panu Pasasen ja Gustav Klingstedtin uudella ennätyksellään 38,04.

Naisten 300 metrin aitajuoksussa ilahdutti Toijalan Vauhdin kaksikon Noora Toivon ja Emma Millardin paluu viime kesän loukkaantumisten jälkeen. Noora Toivo voitti kauden kärkiajalla 42,28. Millard oli kolmas ajalla 43,31.

Toiseksi juoksi viime kesän Kalevan kisoissa pronssimitalilla palkittu Helsingin Kisa-Veikkojen Oona Hujanen ajalla 42,84 ja hänen nuori seuratoverinsa Nea Pronin rikkoi Emma Millardin 15-vuotiaiden halliennätyksen ajalla 44,38.


Tommi Sundellin upea soolojuoksu

Porin Yleisurheilun nuori Tommi Sundell osoitti miesten 1500 metrin juoksussa tulevan suurjuoksijan merkkejä. Hän jätti kaikkia muita toistasataa metriä ja paransi kauden kärkiaikaa yli seitsemän sekuntia aikaan 3.48,28.

Viime kesänä Sundell voitti 22-vuotiaiden Suomen mestaruudet niin 800 kuin 1500 metrilläkin ja juoksi Lappeenrannan Eliittikisoissa komean ennätyksensä 3.44,14. Hänen tämän kauden tavoitteensa on rikkoa Helsingin EM-kilpailuiden tulosraja.

Naisten 1500 metriä voitti yllättäen ensimmäisessä tämän lajin kilpailussaan Turun Urheiluliiton 21-vuotias Venla Paunonen. Tähän saakka hänen päälajinsa on ollut 100 metrin aitajuoksu.

Vuoden 1979 Kalevan kisoissa Helsingin olympiastadionilla Venlan isä Ari Paunonen ja äiti Aila Virkberg voittivat juuri 1500 metrin juoksussa miesten ja naisten Suomen mestaruudet.


Eleriin Haas ylitti kauden kärkituloksen

Kristiinankaupungin Urheilijoiden Eleriin Haas hyppäsi korkeutta naisten kauden kärkituloksen 184. Haas selviytyi viime vuonna junioreiden EM-finaaliin Viron edustajana. Täksi vuodeksi hän on saaanut Kalevan kisojen osallistumisoikeuden.

Järjestävän seuran Tampereen Pyrinnön Ella Räsänen voitti naisten 200 metriä kauden toiseksi parhaalla ajalla 24,57. Kolme päivää aiemmin Räsänen itse juoksi Porin Karhuhallissa vielä hieman paremmin 24,54.

Naisten 400 metrin juoksun maaottelukatsastuksen voitti Iisalmen Visan moniottelija Jenni Kivioja uudella ennätyksellään 57,50. Toinen oli Venla Paunosen pikkusisko Aino ja kolmas Ella Räsäsen 15-vuotias pikkusisko Elisa.

Pirkkahallissa kilpaillaan seuraavaksi kansainväliset Tähtien kisat lauantaina 4.2. Niissä avaavat hallikautensa mm. Tommi Evilä, Petteri Lax, Roni Ollikainen, Jonathan Åstrand, Johanna Lehtinen ja Karin Storbacka.

(Mikko Nieminen.)


TAMPERE 31.1.2012 Pirkkahallin kansalliset kilpailut

(Pitkä rata 300 m.)

Miehet,

60 m: 1) Olli Rantanen TP 6,98 (ae. 6,93), 2) Kasperi Pöntinen MiKV 7,09, 3) Heikki Nieminen JanJa 7,25, 4) Eetu Viitala LempKi 7,26, 5) Ville Aarnivala (15-v.) TP 7,27, Markus Koivula TP & Jani Koskela TP eivät osallistuneet finaaliin. – 1. alkuerä: 1) Rantanen 6,93 ... 3) Aarnivala 7,33. – 3. alkuerä: 1) Koivula 7,03, 2) Koskela 7,08, 3) Juuso Hassi OrivPo 7,39 (moniottelija).

200 m: 1) Jani Koskela (18-v.) TP 22,13, 2) Eetu P.Viitala LempKi 22,66 ... 4) Juuso Hassi OrivPo 23,50. – C-erä: 1) Samuli Samuelsson (16-v.) IkaalU 23,32.

400 m: 1) Teemu Lankinen NoormNo 51,80, 2) Robert Rotkirch EsboIF 52,19.

1500 m: 1) Tommi Sundell PoYU 3.48,28 (pitkien ratojen kkk) ... 5) Markus Kyrölä LempKi 4.18,70 (16-v. 5000 m kävelyn Suomen mestari).

60 m aj (91,4 cm): 1) Ville Aarnivala (15-v.) TP 8,33, 2) Valtteri Toimela (16-v.) TP 8,64.

300 m aj: 1) Jussi Heikkilä VU 37,20 (kkk), 2) Don-Zheni Ekoebve HIFK 38,04, 3) Panu Pasanen VihdVie 38,11, 4) Gustav Klingstedt HIFK 38,34, 5) Ossi Linkoaho HKV 39,26, 6) Juha Virkkunen TP 39,81. – B-erä: 1) Juho Launto SauvU 38,72, 2) Lauri Hassi OrivPo 39,82. - C-erä: 1) Juuso Varjonen LiePa 39,87, 2) Valtteri Toimela (16-v.) TP 40,73, 3) Mika Lahtinen (17-v.) HIFK 40,75.

Korkeus: 1) Samuli Nurminen EuRa 198, 2) Heikki Pärnä TuUL 198, 3) Samuli Eriksson (16-v.) LUU 190.

Pituus: 1) Mikael Vilén VU 703, 2) Eetu Ehrola TP 701.

Kuula: 1) Hannu Jalonen ParkU 15,65 ... 4) Lassi Raunio TP 13,39 (moniottelija). - Kuula (6 kg): 1) Arttu Kangas (18-v.) KankaanpSL 18,69, 2) Juuso Hassi OrivPo 13,15. - Kuula (5 kg): 1) Juuso Nuikka (16-v.) UrjalU 16,50, 2) Aleksi Jaakkola (14-v.) NokU 14,75.

Naiset,

60 m: 1) Elisa Leinonen KajKi 7,68, 2) Ida Aidanpää AavasU 7,84, 3) Reetta Hurske (16-v.) TP 7,88, 4) Jessi Landström (14-v.) TP 7,99. - 1. alkuerä: 1) Leinonen 7,69. - - 2. alkuerä: Elina Korjansalo TP hylättiin vilppilähdön vuoksi. – 3. alkuerä: 1) Aidanpää 7,89, 2) Hurske 7,98.

200 m: 1) Ella Räsänen TP 24,57, 2) Lotta Harala TP 25,48, 3) Elina Korjansalo TP 25,85, 4) Elisa Oksanen TP 26,31.

400 m, maaottelukatsastus: 1) Jenni Kivioja IisVi 57,50, 2) Aino Paunonen TuUL 57,98, 3) Eliisa Räsänen (15-v.) TP 58,59 ... Jeanine Nygård JakobstDr keskeytti.

1500 m: 1) Venla Paunonen TuUL 4.56,32 (debyytti), 2) Ellinoora Myötyri (14-v.) NokU 4.56,61.

60 m aj: 1) Elisa Leinonen KajKi 8,25 (kkk & kaikkien aikojen 5:s), 2) Lotta Harala TP 8,51, 3) Reetta Hurske TP 8,71, 4) Suvi Liimatainen TP 9,11 ... 6) Jutta Heinonen JanJa 9,73 (moniottelija).

300 m aj: 1) Noora Toivo ToijVau 42,28 (kkk), 2) Oona Hujanen (17-v.) HKV 42,84, 3) Emma Millard ToijVau 43,31, 4) Nea Pronin HKV 44,38 (15-v. halliennätys, ent. 45,65 Emma Millard 2004), 5) Emma Niemi TuUL 45,34, 6) Vilma Mainio JKU 46,09. - B-erä: 1) Céline Fogde EsboIF 44,43, 2) Saara Raitis TuUL 45,10, 3) Hanna Ylöstalo SibVa 45,19, 4) Jenni Vänttinen HIFK 45,61, 5) Paula Kuronen MiKV 46,44.

Korkeus: 1) Eleriin Haas KristU 184 (kkk), 2) Jonna Anias KristU 172, 3) Vilma Koskinen LempKi 169.

Pituus: 1) Merika Sumanen (17-v.) TP 555.

Kuula: 1) Minna-Marjatta Liimatainen AlajAn 13,33, 2) Jutta Heinonen JanJa 10,62, 2) Elisa Oksanen TP 10,61 (moniottelija).

---

TÄYDENNYKSIÄ:

OULU 28.1.2012 Poikien ja tyttöjen Pohjois-Pohjanmaan hallimestaruuskilpailut


Pojat,

Korkeus: 1) Aaro Davidila (11-v.) LapLu 152.

Tytöt,

60 m aj: 1) Elina Lampela (13-v.) OP 9,50.

---

PORI 28.1.2012 Kyläsaaren Kajastuksen hallikilpailut


Arttu Halmela hyppäsi pituutta kauden kärkituloksen 737 ja Ella Räsänen juoksi 200 metriä pitkien halliratojen kauden kärkiaikaan 24,54. Karhuhallissa radan pituus on 400 metriä.

Miehet,

60 m: 1) Arttu Halmela HonkajSU 6,91.
M17 60 m: 1) Kristian Salo (16-v.) NakkVire 7,17.
200 m: 1) Juho Launto SauvU 22,75.
Pituus: 1) Arttu Halmela HonkajSU 737 (kkk).
Kuula (3 kg): 1) Eero Ahola PoYU 15,34.

Naiset,

60 m: 1) Ella Räsänen TP 7,87, 2) Nelli Toivo ToijVau 8,05 ... Noora Toivo ToijVau hylättiin vilppilähdön vuoksi (7,94).
200 m: 1) Ella Räsänen TP 24,54 (kkk), 2) Noora Toivo ToijVau 25,24, 3) Nelli Toivo ToijVau 26,13.
Seiväs: ... 4 Jenny Virta (10-v.) UlvilST 225.

---

TURKU 31.1.2012 Veteraanien Varsinais-Suomen hallimestaruuskilpailut

94-vuotias Ilmari Koppinen hyppäsi kolmealoikkaa neljä metriä 8 senttiä. 95-vuotiaiden maailmanennätys on tasan neljä metriä. Koppinen täyttää 95 vuotta ensi vuoden tammikuun 8. päivänä.

M90 3-loikka: 1) Ilmari Koppinen (94-v.) VSVU 4,08.

---

TÄYDENNYKSIÄ:

SAVONLINNA 29.1.2012 Kuulantyönnön Etelä-Karjalan hallimestaruuskilpailut

Miehet,

Kuula: 1) Martti Rasimus TainionkTä 15,66.

---

SUL
  • If Vahinkovakuutus Oy